maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kiirettä pitää, joten päivittelyt ovat jääneet hetkeksi. Pennut ovat aikas ihania, hereillä ollaan selvästi koko ajan enempi ja enempi. Hännät vaan viuhuu ja juoppoina kävellään ympäriinsä. Vaikka hereillä ollaankin lyhyitä aikoja, niin seurustelemaan ehditään jo hyvin. Toisaalta useampi lyhyt seurustelu onkin mukava, etenkin kun aina tuntuu eri sakki olevan hereillä eri aikaan, saa enemmän yksilöllistä lällyttelyä.

Videoissa ei sitten kannata välittää lässyttelyistä tai muista epämääräisistä äänistä ;) meillä tätä ääntä talossa riittää. Videoilla on pituutta aika kiitettävästi, piti jo eilen saada ne nettiin, mutta latautuivat sen verran kauan, etten jaksanut valvoa niiden takia.

Ensin pojista ja Sykkeestä videoo (muut tytöt vaan nukkuivat) http://youtu.be/2R7pBBSdCHw

Bingon sooloilua http://youtu.be/8tx46d304_A

Unista sekalaista touhuilua http://youtu.be/-U1R2yaikSk

Katsellaan josko tänään kaivaisin pakkasesta jauhelihaa pennuille ja kokeiltaisiin jo kiinteitä. Eilen ainakin Bingo meinasi jo sukeltaa Ennan puurolautaselle kun vein viereen. Priima alkaa olemaan niin kuiviin imetty, vaikka annan sille kunnolla ruokaa ja lisäihraakin. Videoitakin yritän tässä saada aina välillä laiteltua ihasteltavaksi, samaten kun kuvia pitäisi tänään taas räpsiä, viimeistään taas parin päivän päästä kun tulee tasaviikot.

Ja pahoittelut, etten ole maileihin ehtinyt vastailemaan, nekin otetaan työn alle!

1 kommentti:

  1. Voi mitä suloisuuksia! Milloin nää on luovutusiässä? Että ehdinköhän niitä vielä katsomaan täältä lahden toiselta puolen… :)

    VastaaPoista